Kuvabloggailu(kin) on alkanut nyt sitten puuduttamaan. Ei se mitään, ehkä nyt vain pitää nipistää hieman omista vaatimuksistaan, jospa ottaa edes yhden kuvan päivässä niin hyvä niin, jaksaapahan ehkä helmikuun loppuun.
Anyway. Aloinpa taas miettimään tätä blogin tekemisen juhlaa. En todellakaan ajatellut että kukaan, siis kukaan, lukisi tammikuussa kirjoittamaani verkkoyhteisövieroitusblogia. Toisin pääsi kuitenkin käymään, taisinpa löytää jopa muutaman viittauksen blogiini verkosta.
Iski kevyt pakokauhu. Haluaisinko tosiaan, että esimerkiksi työnantajani tai vaikkapa omat konservatiiviset sukulaiseni lukisivat blogiani.
Haluanko antaa edellä mainituille itsestäni keinotekoisen, kaunistellun ja viilatun kuvan, vai ”rehellisen”, viilaamattoman ja täysin kirjoitushetken tuntemuksiin liittyvän impulsiivisen kuvan. En osaa siihenkään vastata. Eteenkin kun olen täysin varma, että absoluuttinen ”rehellisyys” on täysin mahdotonta. En edes tiedä haluanko itse lukea blogiani sellaisessa muodossa kuin se nyt on.
Miten sitä pitäisi sitten alkaa olemaan verkossa?
Olen edelleen sitä mieltä että verkko vääristää ihmiskuvia ja tarinoita. Minusta on pelottavaa, että jos haluaisin, voisin luoda täysin keinotekoisen verkkopersoonan itsestäni. Sekin olisi tietyssä mielessä helpotus, toisaalta, ihmiset eivät kuitenkaan toimi näin.
Verkossa luodaan ja ylläpidetään identiteettejä, edustetaan itseä ja joissakin tapauksissa myös omaa ammattitaitoa.
Itselläni tällainen on käynyt välillä täydessä ymmärryksessä, välillä täysin ymmärtämättä, useimmiten ymmärtämättä. Olen vain jotenkin ajautunut siihen, useasti myös ottamatta selvää itse palvelusta. Uskon että näin käy, ja on käynyt aika monelle muullekin ihmiselle, tähän liittyy myös ajatus verkon globaaliudesta, mitä se ei yksilötasolla todellakaan ole, verkon globaalius loppuu googleen vaikka se kuinka typerältä kuulostaakin.
Useasti sitä saattaa joutua verkkoon haluamattaankin.
Pahimmassa tapauksessa verkossa ”tehtyjä” asioita ruoditaan vielä joissakin valtakunnallisissa medioissa.
Anyway, olen huolissani nuorista ihmisistä ja tulevaisuudesta. Vaikka se kornilta kuulostaakin, verkko tekee kaikista ihmisistä eräällä tavalla julkkiksia tai ainakin alttiita julkisuudelle. Uskon myös, että nyky-yhteiskunta pakottaa ihmisiä verkkoon, eteenkin nuoria. Sitten kun sitä saa päättää minkälaisen kuvan sitä itsestään antaa, riippumatta täysin fyysisistä, sosiaalisista tai mistä tahansa muista ominaisuuksista, miten sitä oikein identiteetin sitten lopulta käy, tai mihin se lopulta kehittyy.
Kasvaako verkkoyhteisön maailmasta koskaan edes ”todelliseen” maailmaan, vai jäävätkö nämä kaksi identiteettiä elämään rinnakkain ihmisen loppuelämäksi. Edellinen liittyy myös kysymykseen siitä, onko verkkoidentiteettien luominen, tässä muodossa kuin me sen nyt näemme, jotenkin pysyvä vai ainoastaan ohi menevä muoti-ilmiö.
Joka tapauksessa, sitä saattoi joku polttaa nuorena tupakkaa ja se oli typerää, se voidaan unohtaa. Sitä saattoi joku nuorena kiduttaa kissoja ja kuvata sen nettiin tai kirjoittaa siitä blogia, mihin se sitten katoaa, eipä mihinkään. Voi voi. Sitä saattoi joku tehdä sitä vielä omalla nimellään, voi voi.
En usko että verkko ja verkkoidentiteetit olisivat millään tavalla ulkopuolella yhteiskunnasta, melkeinpä jopa päinvastoin sikäli, että median kautta toteutettu vuorovaikutus ainoastaan korostaa esimerkiksi (itsensä) tuotteistamista tiettyjen ”fyysisen” maailman asioiden kautta. Identiteetti, samoin kuin moraali ja etiikka ovat kuitenkin asioita, jotka kehittyvät iän myötä, verkkoidentiteetti ei kuitenkaan anna tälle mahdollisuutta.
Ok. Tämä nyt kuulostaa luultavasti siltä, että omasta verkkoidentiteetistäni – tai identiteeteistäni – löytyy kissankidutusblogeja, näin ei kuitenkaan ole. Huono esimerkki sikäli, että usein saatan kyllä harmitella joitakin asoita joita olen esimerkiksi vuosia sitten kirjoittanut.
Anyway, olen ainoastaan erittäin huolissani verkon synnyttämän rinnakkaisen todellisuuden olemassaolosta, ihan vain siitäkin syystä, että täällä ei mitenkään kamalasti minkäänlaista kontrollia ole.
Onkohan sitten niin, että kun ikää ja verkossa vaikuttamista löytyy useammilta vuosikymmeniltä, sitä voi sitten katsastaa koko elämänsä lävitse hienona multimediakokonaisuutena nautittuna.
